Viikonloppu kului joutuisasti siirtolapuutarhassa. Meillä oli syksyn siivoustalkoot. Yleensä on ollut lehtien haravoimista tähän vuodenaikaan, mutta tuskin ovat puut ehtineet vielä vaihtaa edes syysväreihin saati että olisivat pudottaneet lehtensä.

No, kun haravoimista ei ollut ja olinkin jo keväällä suorittanut talkootuntini, päätin ryhtyä leikkaamaan omenapuuta. Ensin piti poimia omenoita. Varsinainen omenavuosi taas. Kaikille tutuille olen tyrkyttänyt, itse olemme keittäneet mehuksi ja töihinkin vein keittäjälle useita ämpärillisiä. Samoin lähikauppiaamme ystävällisesti on ottanut vastaan kilotolkulla omppuja ja jakanut sitten asiakkailleen ikäänkuin "kaupanpäällisinä". Kauppiaan lapset olivat tokaisseet, että nämä maistuvat paljon paremmilta kuin ne, joita isä myy kaupassa.

Omenapuun leikkely ei ole niitä helpoimpia hommia. Varsinkaan, jos puu on ehtinyt kasvaa vuosia ilman karsimista. Kiipeilin sitten huojuvilla tikkailla ja puun oksistossa. Sahaamisesta ja veistelystä suoruiduin loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Ei ruhjeita, ei haavoja. En pudonnut kertaakaan eikä isäntäkään jäänyt putoilevien sahojen, puukkojen tai oksien ruhjomaksi.

Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Saa nähdä saammeko omenoita ensi vuonna lainkaan!

Neuloa en sitten ole juurikaan ehtinyt. Tai vähän iltaisin sukkaa. Ei ole vielä se swappisukka, vaan ihan tavallinen pässinpökkimästä valmistuva saapassukka. Edistyy nyt hitaasti, kun oikean käden sormissa tuntuu jotain kummallista nivelkipua ja jäykkyyttä. olettaisin että puutarhahommista johtuvaa ja toivottavasti ohimenevää.