Oltiin mökillä laittamassa puutarhakalusteita talveksi katon alle. On se niin haikeaa, että kesäkausi on vääjäämättömästi ohi. Toisaalta jää aikaa paljon muuhun näpertelyyn talven pitkiksi kuukauksisksi. En edes tiedä tulenko tulevana kesänä paljonkaan aikaa viettämään siirtolapuutarhassa. Voipi mennä myyntiin koko roska. Kaikella on aikansa. Ja lukuisia mukavia päiviä olemme siellä viettäneet.

Kaikki tulevat muuttopuuhatkin alkavat pikku hiljaa ahdistaa. Mitä säästän, mitä heitän pois? Ei ole helppoa, ei. Kuinka saan kaikki tavarani rahdatuiksi eri osoitteisiin? Tuleeko tässä vielä kiirekin? Paljon pyörii ajatuksia päässäni. Yön hiljaisina tunteina varsinkin tulee mietiskeltyä.

Aloin kutoa farkkumattoa kangaspuissa. Ikäänkuin ei muuta puuhaa olisi. Ehdin ehkä kutoa kaikki matonkuteeni matoiksi, jos olen ahkerana. Taas kerran tajusin, kuinka kutominen on rentouttavaa. Enpä siis luovukaan kangaspuistani vielä. Tulevassa yksiössäni tulee kyllä ahdasta, mutta jos en otakaan sohvaa, vaan mattopuut...

13549.jpg

Neulekuulumiset sitten:

- Liekkipipo meni ihan pipariksi. Pipoon sopisi sisälle ainakin puolitoista päätä. No, teen siitä ehkä villapuseron Untolle (postaus 12.10.2005)

- Huopasesta olen väkertänyt pannulappuja mennävuoden Ullan ohjeella. Yhteen tuli pääkallo koristeeksi, muut perinteisempiä.

- Tilkkupeittoprojektin tilkuista tulikin aika passelin kokoiset, kun näytin niille vähän höyryrautaa. Innostuin tilkuista niin, että olen alkanut tuhota pikkunyttyröitäni aina hetipaikalla. Kiva autokäsityö!

- Sukkavaihtosukka on vielä suunnittelun asteella ja deadline lähestyy. Apua!

Enkä sitten muuta ole tehnytkään. Menenkin tästä mattoa kutomaan.