Kirjoittaja
Nimi Irja H. Kuvaus Mummoihmisen aatteita ja haaveita neulomisen sekä muiden käsitöiden tiimoilta. Mottona: Lanka on pitkä - elämä lyhyt.
Vierailijoita 01.04.2005 lähtien
|
02.03.2007 - 10:42
Kiitos kaikille kannustavista kommenteista edellisissä postauksissani ja anteeksi, etten ole jaksanut vastailla!
Kuukausi oli mukava. Aika ja jaksaminen vain ei riittänyt kaikkeen, mitä olin suunnitellut ja halunnut. Leipätyö vie valitettavasti oman osansa - siis suurimman osan - energiasta. Ainakin tällaiselta ikääntyvältä mummolta. Paradoksaalista on, että jos jaksaa väsymyksestään huolimatta tarttua puikkoihin, voimanponnistukseen kuluva energia tulee monenkertaisena takaisin.
Ajattelin jatkaa vielä pudotuspeleissä, jos sellaiset vain järjestetään.
+ En ostanut uutta lankaa.
+ Muutama työ ehti helmikuussakin valmistua. Grammoja tuli 571. Aika vaatimaton tulos.
- En saanut lankavarastojani inventoitua. Osa langoistani edelleen mökillä, joten inventaario siirtynee keväämmäksi.
- Yhtään ikuisuusprojektia en saanut valmiiksi.
- Oman blogin päivittäminen ei toteutunut, Hamsteri 3:n kylläkin

Pusero Sirdarin Yo-Yo: sta.
Puikot 3½, 4, 4½ pyöröpuikot 30cm, 40cm,60cm ja 80cm
Langanmenekki 355g
Malli omasta päästä vyötteen silmukkalukua apinoiden
Neuloin pyörönä vartalo-osan sekä hihat kädenteille asti sileää oikeaa(10 kerroksen 1o1n-resorin jälkeen). Kainalokavennukset 8s. Jatkoin pyöröneuleena raglan-kavennuksin joka 3. krs kaula-aukkoon asti. Loppuosa edestakaisin neuleena. Kaulusvaiheeseen päästyäni poimin puuttuvat silmukat pääntieltä jatkoin 2o 2n ensin 3½ pyöröpuikolla, vaihdoin sitten 4 numeroisiin ja viimeiset 7 cm 4½ kokoisilla.
Tuli mielestäni ihan nätti. Lankaa ei ollut miellyttävä neuloa. Puikot takertuivat muovilankaan, lanka pyrki jakautumaan sääpuolelle (vai mikä se termi taas olikaan?). Taidankin pitäytyä jatkossa villalangoissa, vaikkapa näissä kotimaisissa Novitan parjatuissa.

Lapsen sukat 70g
7 Veljestä - 3mm sukkapuikot - 40s resori/32s jalkaterä

Calorimetry ja rannekkeet 40g
ON line 6-kert Supersocke
2,5 mm pyöröpuikko - 110s.

Cousteau-pipo Nallesta. Puikot 2½, langankulutus 58g.
Kiva ohje. Neuloin toisenkin tuntemattomasta ruskeasta marinadi-villalangasta, mutta kuvaa en kerinnyt ottaa ennenkuin pipo jo viiletti maailmalle. Näitä tulee vielä lisää!
03.02.2007 - 08:57
Vuoden verran ehdin päivitellä tätä blogiani, mutta sitten se jotenkin vain hiipui. Tuli elämänmuutoksia ym. kiireitä. Neulonut olen kuitenkin koko ajan yhtä sun toista. Valmiiden töiden dokumentointia on myös haitannut tilapäinen kameran puute. Yritän nyt kuitenkin nimenmuutoksen ja lankalaihiksen myötä elvytellä blogini uudestaan henkiin.
Ilmoittauduin lankahamstereihin. Tavoitteenani on:
- käydä käsiksi ikuisuusprojekteihini, joita on hävettävän paljon
- taulukoida lankavarastoni, arviolta n. 30kg
- neuloa 1000-1500g
- ja tietenkin pidättäytyä lankahamstrauksesta
Kovat tavoitteet mielestäni. Rimaahan voi aina laskea. Ennenkaikkea kilpailen ensisijaisesti itseni kanssa.
EDIT:
Kuva Lauran villatakista
Lanka: Nalle
Puikot: 3½
Malli: omasta päästä

22.01.2006 - 10:55
Kuukausi meni ilman nettiyhteyttä. Ehdinkin jo vähän vieroittautua tästä riippuvuudestani. Vaikeinta oli asioidenhoito, kun ei ollut kartat ja puhelinluettelot käytettävissä eikä voinut googlettaa.
Uutta työtäni olen opiskellut innolla ja se onkin vienyt kaiken energian. Kotiani olen vähän yrittänyt sisustella tässä sivussa. Neulomiset ovat jääneet vähemmälle tai suunnitelman asteelle. Yhden helmien kera neulotun rannekkeen olen väkertänyt tänä vuonna eikä siitäkään ole kuvaa. Muuta valmista ei ole ja keskeneräisiä en esittele. Ajattelinkin lopettaa turhat löpinät blogissani ja siirtyä esittelemään vain valmistuneet työt kaikkinen teknisine tietoineen. Siis ikäänkuin työn ja neuleprosessin kuvaus jälkikäteen.
Äänestänyt olen kudinpuikkokisassa. Vastoin ohjeita en jaksanut alkaa selostaa miksi ja mitävarten. Jos ääneni hylätään, terrorisoin sitten siellä raadissa sitäkin enemmän!
Meemiinkin sain haasteen. En ole ehtinyt ajatella tarkemmin, joten vastaan ehkä myöhemmin. Olen niin kummallinen, että en edes itse tajua. Tai kerron nyt vähän.
1. Vihaan kohteliaisuuksia. Haluan vain rehellisyyksiä.
2. En vastaa viesteihin tai puheluihin. Syytä en osaa kertoa, en vain saa aikaiseksi. Olen huono yhteydenpitäjä.
3. Minulla on putkiaivo. Kykenen vain yhteen asiaan kerrallaan, enkä aina edes siihen. Ja jos innostun johonkin, keskityn vain siihen ja unohdan/laiminlyön kaiken muun. ( Joo, olen minä lapseni hoitanut ja työssäkin käynyt, mutta tuskaa se on joskus ollut!)
4. Rakastan numeroita ja numerosarjoja. Henkilötunnukset, puhelinnumerot ja sudokut ovat lemppareitani.
5. Olen hyvin itseriittoinen. Pidän useimpia muita ihmisiä aika pinnallisina tyhjännaurajina. Luulen, että vain minä ( ja harvat valitut lisäkseni) olen oivaltanut elämän punaisen langan.
P.S. VIELÄ EHDITTE ÄÄNESTÄÄ MINUA!
13.12.2005 - 09:39
Seuraava tasaluku taas lähestyy, vaikkakin blogilistan mukaan Elämän suola on kovaa vauhtia luisumassa alamäkeä. 20000. kävijä saa mielellään ilmoittautua yhteystietoineen, niin palkitaan, kun ehditään.
11.12.2005 - 21:57
Edit: Laitan tähän ihan kiusallakin lisää tekstiä, vaikkei asiaa juuri olekaan. Häipyi tuo äskeinen päivitykseni lukuisten haamupäivitysten sekaan ja sekös harmittaa. Laitetaanpa vielä epäonnistunut kuvakin.

Kuva on sumeaa neulepintaa. Tulee ihan nuotiotuli mieleen.
Taas pitäisi muuttaa majapaikkaa. Lähtö on perjantai-iltana ja työt uudessa paikassa alan maanantaiaamuna. Vaikeinta on päättää, mitä kaikkea on ihan PAKKO ottaa mukaan näin ensi alkuun. Auto on sellainen nakkikioski-mallinen ja tavaratilaa on ruhtinaalliset 1.44 kuutiota. Eipä paljon mahdu mukaan. Suoritin koepakkauksen eteisen nurkkaan. Aijai, pahalta näyttää...

Nettikin sitten pimenee muutamaksi viikoksi. Kai sitä nyt surffailematta kestäisi, mutta kun netti on minulle muutakin; pankki, juna- ja bussiaikataulut, karttakirja, sanomalehti ja sähköposti. Ehkäpä tulee neulottua enemmän, kun ei aika kulu blogeissa notkuessa.
Seuraava tasaluku taas lähestyy, vaikkakin blogilistan mukaan Elämän suola on kovaa vauhtia luisumassa alamäkeä. 20000. kävijä saa mielellään ilmoittautua yhteystietoineen, niin palkitaan, kun ehditään.
04.12.2005 - 21:43

Kolme erilaista sukkaa ja sama lanka
Vasemmanpuoleisin sukka on neulottu 40 s:lla ja oikeanpuoleiset 44 s:lla. Mutta mikäpä selittää näiden kahden samalla silmukkamäärällä neulotun eroavaisuudet? Ihmeellistä, eikö totta?
Kiitos sukkavaihdon olen yhtäkkiä ihan oikeasti innostunut neulomaan sukkia. Aikaisemmin pidin sellaista vähän näpertelynä. Nyt voisin neuloa vaikka kaikki maailman sukkamallit ja keksiä vielä vähän lisää.
Tämä neuleblogien seuraaminen ja bloggaaminen on kyllä tuonut paljon sisältöä neule-elämääni. Mistäköhän kaikki oikein alkoikaan? En oikein muista yksityiskohtia enää. Vuosi sitten syksyllä Tukholman käsityömessuilla joku kuitenkin tuuppasi minulle lehtisen www.sysidan.se käteen ja sieltä kaikki alkoi. Eksyin ensin täkäläisiin blogeihin ja yhtäkkiä koko maailman neulojat olivat saatavilla omassa olohuoneessani. Neulomiseni on lisääntynyt huomattavasti, samoin netissä surffailu.
Oman blogin uskaltauduin laittamaan alkuvuodesta, kun kuulin vuodatuslaisesta suomenkielisestä mahdollisuudesta. Taisin olla ihan ensimmäisiä neuleblogi-vuodatukselaisia ellen ihan ensimmäinen. Paljon olen saanut uutta koneenkäyttötottumusta matkan varrella. Ja kivaakin on ollut.
Seuraavaksi tarkoitukseni olisi keskittyä miettimään vähän johdonmukaisempaa tapaa kirjoituksilleni ja kuvamateriaalille. Nythän olen vain kirjoittaa pökäissyt jotain sivuntäytettä sen kummemmin miettimättä. Kyllä, kyllä tuo kultainen kudinpuikko on ravistellut ja mikseipä Merikin tämänpäiväisessä päivityksessään.
04.12.2005 - 14:26
Ei onnistu oikein mikään, ei valokuvaaminen eikä jouluvalmistelutkaan. Mieli on jotenkin vaan tyhjä. Aika kuluu netissä ja sukkia neuloessa. Valmista vaan tulee niin kovin vähän ja hitaasti.
Tällaiset kummalliset langat löysin eilen kirpparilta. Ei tietoa nimestä tai materiaalista. 50/50 villa/polyamidi veikkaisin tai ainakin jotakin sinnepäin. Oivallista sukiksi. Niinpä sitten aloin heti neuloa 3½ puikoilla, varpaasta ylöspäin ja tiimalasikantapäällä. Paljon muuta tärkeämpää tekemistä olisi ollut, mutten osaa nyt keskittyä kuin neulomiseen, jos siihenkään.

Eriparisukat pätkävärjätystä nimettömästä langasta
Aikeissani oli tehdä näihin sellainen italialainen päättely, mutten löytänyt muuttolaatikoistani juuri kaipaamaani päättelyohjetta eikä netin saksankielisen ohjeen pienehköt kuvat paljon auttaneet pähkäilyyn. Päättelin sitten yksinkertaisesti kaikki silmukat nurin. Joustaa kyllä riittävästi, muttei ole niin ammattimaisen näköinen reuna.
Opettelen joskus paremmalla ajalla. Milloinkahan?
Kamerankäyttämistäkin pitäisi opetella, kun kaikki kuvat on noin huonoja. Voi tietty olla, että olisi asiaa optikollekin. Silmälasini täyttävät pian viisi vuotta.
30.11.2005 - 21:29
Pikku välityönä virkkasin kassin. Lankana jokin tuntematon muovilanka. Ei siis mikään huovutusjuttu. Ihan mattolangalta vaikuttaa. Sormet joutuivat koetukselle, niin karheaa oli materiaali.

Värien innoittamana olen langan joskus kirpputorilta ostanut. Ostin silloin sian säkissä. Pussin avattuani havaitsin sisällä olevan jonkinlaisen kukka-amppelikyhäelmän, satakunta 6:n metrin pituista langanpätkää.
Solmut eivät kassin sisäpuolella haittaa, ompelen siihen kuitenkin vuorin. Yleensä päättelen langanpäät jo neuloessani/virkatessani. Nyt kuitenkin luovuin ajatuksesta, koska lanka oli niin jäykkää ja muovista.

Oikeasti värit ovat vielä mehevämmät kuin mitä kuvat kertovat.
28.11.2005 - 20:45
Eilen kerroin kameraostoksestani. Ajattelin aloittaa matalalla profiililla ja ostin aloittelijalle tarkoitetun kameran. Ihan kivalta lelulta vaikuttaa. Toimintoja paljon enemmän kuin miehen pari vuotta sitten ostamassa kamerassa. Nyt sitten vaan käyttöä opettelemaan.
Eilen en saanut kameraani hyväksymään kuvakorttia (vai mikä muistikortti lieneekään). Tänään sitten kipin kapin töiden jälkeen lumimyrskyssä El Giganteniin kysymään, missä vika. Oikein komea nuori myyjäpoika sitten kuunteli kohteliaasti murheeni, otti kotelosta molemmat kortit ja sovitti toisen toisen sisään, sujautti kortin kameraan ja sanoi iloisesti hymyillen: " Nyt sinulla on 312:n kuvan muisti".
Vähän hävetti, etten ollut tajunnut toisen läpysköistä olevan muisti ja toisen adapteri. Poika kyllä lohdutti, ettei näitä millään voi tietää. Nytpä sitten tiedän.
Liikkeestä ulos kävellessä alkoi sitten varashälytyssummeri ulvoa. Olivat edellispäivänä unohtaneet poistaa hälyttimen ( mulla on nyt terminologia hukassa, kääk). Eipä hätää, kun oli kuitit matkassa.
Seuraavaksi suuntasin JYSK:iin siinä ihan vieressä. Astuessani puodin ovesta sisään, alkoi summerit taas ujelluksensa. Myyjiä tuntui naurattavan hätäännykseni ja kysyivätkin, tulenko mahdollisesti El Gigantenista. Taas sain kaivaa kassin sisällön pöydälle, jotta pystyivät mitätöimään virhehälytyksen.
Kotiin tultuani olinkin jo niin väsynyt kaikesta seikkailusta, että kuvasin sunnuntaisen sukkatekniikkaopiskeluni tulosta sen kummemmin kuvaamisen saloihin perehtymättä.

Tiimalasikantapää ensimmäisenä harjoituskohteena.
Kuva on huono. Mutta kantapää on hieno. Sakasaksi muuten lyhennetyin kerroksin neulottua kantapäätä (tiimalasi) kutsutaan nimellä Jojofersen.
Mainostan vielä tässä lopuksi, että Riitu oli nyt päivittänyt saamansa Illuusiovaihtosukan blogiinsa.
|